Sivut

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Teema idoita ja Pinterestin tutkimista - Hiusstudio Michalka

Ideaa Pinterestistä

Aloin selaamaan pinterestiä ja etsimään inspiraatiota ja ideaa. Pinterestiä selaillessa pikkuhiljaa alkoi muodostua tyylillistä ideaa. Alla Pinterest taulu, jonka tein inspiraation löytämistä varten.

Ideat ja asiakkaan mielipiteet niistä

Ensimmäinen idea lähti liikkeelle kun näin kukkaisten kuvia Pinterestissä. Inspiroiduin siitä, koska ne huokuivat mielestäni raikkautta ja nuorekkuuttaa.
Asiakas piti tästä ideasta ja toivoi, että sen voisi jotenkin yhdistää häämainoksessa ideaan 3.

Raikas ju nuorekas kukkais teema

Toisessa teema ideassa olivat naisen kasvojen käyttö. Mielestäni idea on trendikäs, sillä tänä päivänä ulkonäkö on suuressa osassa ihmisten elämää.
Asiakas ei pitänyt tästä ideasta niin paljoin kuin ensimmäisestä ja kolmannesta.

Nuorekkuutta ja trendikkyyttä hehkuva teema
Kolmas teema on yksinkertainen ja hieman ajattomampi teema kuin edelliset. Teemassa pääväreinä toimii musta ja valkoinen ja tehostevärinä käytetään punaista. Idea on samalla ajaton, mutta punainen väri tuo siihen räväkkyyttä ja herättää katsojan huomion.
Asiakas piti tästä teemasta. Erityisesti teeman ajattomuus ja tyyli kiehtoi häntä.

Ajaton, mutta huomiota herättävä teema.

Ratkaisu johon päädyimme asiakkaan kanssa

Asiakas siis piti 1 ja 3 teemoista. Kysyin asiakkaalta kumpi olisi enemmän hänen tyylisensä hän vastasi, että 3 teema sopisi hyvin ajattomuutensa vuoksi, mutta 1 teema olisi kiva hääpaketti mainosta  ajatellen. 
Ehdotin asiakkaalelle että voisimme käyttää 3 teemaa ja hääpakettiin yhdistää 1 teeman kukkaset. Asiakas piti ehdotuksesta.

Blogi postaukset jotka liittyvät projektiin

Asiakkaan hankinta postaukseen pääset tästä
Asiakkaan esittelyyn pääset tästä
Asiakas tapaamiseen ja toimeksiantoon pääset tästä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kevään kuulumisia ja portfolio

Kevään kuulumiset Kevään aikana olen suorittanut avoimen amkin kautta seuraavat kurssit markkinointijuridiikka 5osp ja Psykologinen joustavu...