Sivut

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kuvien käyttöoikeus

Valokuvan tekijänoikeus:

Tekijänoikeuslain mukaan valokuvan tekijänoikeus on aina itse kuvan ottajalla, mutta hän voi luovuttaa tekijän oikeudet jollekulle toiselle esim. sopimuksen avulla. Valokuvan tekijänoikeuksiin kuuluu se, että henkilö joka omistaa tekijänoikeudet saa vapaasti valmistaa uusia kappaleita ja saattaa kuvat yleisön saataville. Hänellä on myös oikeus määrätä valokuvan muokkaamisesta. Tekijänoikeus on 70 vuotta valokuvan ottajan kuoltua.

Valokuvan lähioikeus:

Lähioikeus suojaa luovan työn aineistoja, jotka eivät saa suoraan suojaa tekijänoikeudesta. Valokuvalla, jolla on lähioikeus on 50 vuoden suoja-aika. Lähioikeudella suojataan tekijää. Lähioikeuden saamiseen ei edellytetä itsenäisyys- tai omaperäisvaatimuksen täyttymistä. Valokuvaajalla on myös yksinoikeus kopioida kuvaa tai saattaa se yleisön saataviin.

Tekijän- ja lähioikeuden erot:

Suurimpana erona lähi- ja tekijänoikeuksissa on niiden suoja-ajan pituudessa.

Valokuvan käyttösopimus:

Valokuvien myynnissä tarvitaan sopimuksia, jotta asiat eivät jäisi epäselviksi. Valokuvaaja ostaa esim. mallien työtä ja myyvät omia töitään, kuvia ja niiden käyttöoikeuksia. Molempia säätelee lainsäädäntö ja hyvä kauppatapa, mutta asiat on hyvä varmistaa kirjallisesti. Käyttösopimuksessa olisi hyvä olla asiakkaan ja kuvaajan tiedot, sekä kuvien käyttöehdot missä ja millä aikavälillä kuvia käytetään. Molempien osapuolien allekirjoitus on myös olennainen osa käyttösopimusta ja sillä varmistetaan käyttöehtoihin sitoutuminen.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Tilan stailaaminen

Tehtävänä oli lukea Helsingin sanomien artikkeli Stailattu koti myy. Artikkelin lukemisen jälkeen tehtävänä oli ottaa kuva jostakin kohtaa kotia ennen ja sen jälkeen ottaa kuva samasta kohdasta stailattuna. 

 Artikkelissa kerrottiin uudesta myyntitekniikasta, jossa kiinteistövälitysyhtiöt stailaavat tavallistenihmisten asuntoja myyntiä varten. Asunnoista on tarkoitus tehdä myyviä. Stailaaja tekee sisustussuunnitelman myyntiä varten ja katsoo samalla voidaanko asuntoa vielä selkeyttää. Joissakin asunnoissa tavaroita joudutaan lisäämään kuin taas toisessa vähentämään. Näin jokaisesta myytävästä asunnosta saadaan toimivan näköinen.
 Tämä trendi on kopioitu ruotsista. Suomessa asuntojen stailaamista tekevät esimerkiksi Tilava ja Roof Group. Pisimmälle tämän trendin on kumminkin Bo LKV. Bolla on parinsadan neliön edestä kalusteita ja sisustustavaraa ja useita omia stailaajia. 
 Nuorempi väestö on nykyään kiinnostuneet enemmän sosiaalisesta mediasta, joten lehti-ilmoituksien asunnot eivät enää myy. Tämän takia on tärkeää stailata ja kuvata myytävä asunto huolellisesti. 
 Asunto kannattaa stailata mahdollisimman neutraalisti silloin se myös kiinnostaa mahdollisimman monia. Kaikki turha on syytä laittaa kaappiin ja valon päästäminen sisään asuntoon on vain plussaa. 

Tässä on ennen ja jälkeen kuvat stailaamastani tilasta:


Ylhäällä on kuvat tilasta ennen stailaamista. Kuvissa on vain vähän valoa ja paljon kaikkia ylimääräisiä esineitä, jotka vaikuttavat kuvan tunnelmaan.



Yllä olevat kuvat ovat stailauksen jälkeisiä kuvia. Kuvista poistin kaikki turhat esineet ja sommittelin pöydälle jäävät esineet uudelleen. Lisäsin myös valoa ja sytytin kynttilät, joiden avulla kuviin tuli omanlainen kodikkuus ja pehmeys. Kuvien ilme muuttui täysin, vaikka en käyttänyt paljoakaan aikaa stailaamiseen vaan tein pieniä muutoksia.


tiistai 13. maaliskuuta 2018

Stailaaminen ja kuvausjärjestelyt

13.3 Vk 11

Tänään selasimme valokuvia eri blogeista ja analysoimme kuvia. Kuvissa kiinnitimme huomiota väriyhdistelmiin, erilaisiin materiaali yhdistelmiin, pintoihin, kuvaustaustoihin, sommitteluun, kuvausrekvisiittoihin, kuvakulmiin, kuvien rajauksiin sekä valoihin ja varjoihin.

Väriyhdistelmiä:
Yleisiä väriyhdistelmiä kuvissa olivat musta ja valkoinen tai harmaa ja valkoinen, erilaiset murretut sävyt, vastaväri parit sekä kylmien- ja vaaleiden sävyjen erilaiset yhdistelmät. Usein myös noihin yleisiin väriyhdistelmiin lisättiin myös jokin tehosteväri (esim. vihreä tai punainen.)

Erilaisia materiaali yhdistelmiä:
Yleisiä materiaali yhdistelmiä olivat esim. kiiltävästä ja matasta tai kovasta ja pehmeästä tehdyt yhdistelmät. Kirkas ja tumma lasi oli myös todella suosittu yhdistelmä.

Pintoja:
Pinnoissa yleisiin pintoihin kuuluivat eri tavoin käsitellyt puut, rosoiset pinnat esim. betoni, erilaiset kankaat ja tapetit.

Kuvaus taustat:
Tuotekuvauksissa taustat esiintyivät usein yksivärisinä, joka tuo kuvaan selkeyttä. Taustoja oli aika laajasti erilaisia materiaaleja, yleisimpiä kumminkin oli erilaiset puupinnat, tapetit, marmori ja kivinpinnat.

Sommitelmia:
Sommitelmia oli aika laidasta laitaan. Osa kuvista oli todella järjestelmällisiä, kuin taas osassa vallitsi "hallittu kaaos". Myös erilaiset värit pääsivät oikeuksiinsa tarkkaan mietityn sommitelman takia. Useissa kuvissa esiintyi myös minimalistisuuta niin muotojen, värien kuin kuvauksen kohteiden määrässä.

Kuvaus rekvisiittoja:
Useissa kuvissa oli erilaisia luonnonelementtejä. Huonekasvit olivat isossa roolissa. Osiin kuvista kynttilöiden ja taljojen avulla oltiin luotu kotoisa tunnelma. Mausteet ja yrtit olivat suuressa osassa erilaisissa kattauskuvissa ja luomassa kuviin erilaisia tunnelmia. Suureen osaan kuvista oltiin myös otettu rekvisiitoiksi erilaisia lasiesineitä, jotka toivat kuviin ihan omanlaisen tunnelmansa.

Kuvakulmat:
Kuvissa kuvakulmia oli ihan laidasta laitaan. Oli lähikuvia ja hieman kauempaa otettuja kuvia, Oli hieman viistosti otettuja kuvia ja flat lay kuvia. Myös joissakin kuvissa oli niin sanotusti horisontti vinossa. Useat kuvat oltiin myös otettu ihan tavallisesti kohtisuoraa edestä.

Kuvien rajaus:
Kuvien rajauksessa tuli ilmi kultainen leikkaus. Kuvia oli niin lähikuvina, kuvia joissa kuva "jatkui" viellä kuvan ulkopuolelle, puolikuvia ja kuvia joissa kohde oli sijoitettu johonkin muuhun kohtaan kuvaa kuin kohtisuoraan kameraan.

Valot ja varjot:
Valoja ja varjoja kuvissa oli monenlaisia. Luonnonvaloa käytettiin useissa sisustus kuvissa. Joissakin kuvissa oli erityiden kylmä valo, kuin taas toisissa valo oli lämmin. Varjoja taas oli joissain kuvissa todella paljon, kun taas toisessa kuvissa tuskin yhtään.

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Kuvausjärjestelyn tyylejä

12.3 vk 11

Tutkimusmatka

Tänään saimme tehtäväksi etsiä kuvia erilaisista kattauksista ja astioista Pinterestistä ja samalla miettiä millaisia kuvaus tekniikoita kuvissa on käytetty. 

Minimalismi:

-Minimalismi tarkoittaa sitä, että kuvassa on mahdollisimman vähän jotakin. esim. (muotoja ja värejä)
-Minimalismissa pyritään saamaan kuvaan ainoastaan oleellinen asia mahdollisimman vähällä.
-Alhaalla olevassa kuvassa minimalismin huomaa siitä, että kuvassa on hyvin vähän muotoja ja esineitä


Syväterävyys:

-Syväterävyys on sitä, kun jokin kohta kuvasta on tarkennettu terävämmin.
-Osa kuvasta taas voi olla hieman epätarkempi
-Myös koko kuva voi olla syväterävä
- Alla olevassa kuvassa syväterävyyden huomaa siitä, että kuva on alhaalta ja keskeltä tarkempi, kuin muista kohdista.



Tehosteväri:

-Tehostevärillä tarkoitetaan jotakin väriä kuvasta, mikä erottuu voimakkaasti, vaikka onkin vain pieni osa kuvaa.
-Tehostevärin avulla saadaan kuvaan erilainen katselu kokemus.
-Alla olevasta kuvasta tehostevärinä toimii vihreä, joka esiintyy kasvien lehdissä.



Kultainen leikkaus:

-Kultaiseen leikkaukseen liittyy matemaattinen kaava, jossa jokin tärkeä asia kuvasta osuu kohtaan jossa on kaavan leikkauspiste.
-Kultaisessa leikkauksessa tulee esille harmonia ja hyvä sommitelma.
-Alhaalla olevassa kuvassa huomaa kultaisen leikkauksen noista viivoista.


Katseen kuljettaminen:

-Kuvassa jossa on katseen kuljettamista, katse kiinnittyy ensiksi johonkin tiettyyn asiaan kuvassa ja pikkuhiljaa katse alkaakin kulkemaan johonkin toiseen osaa kuvaa
-Alla olevasta kuvasta huomaa katseen kuljettamisen kuvakulmasta.


Monogromia:

-Monogromiassa kuvat ovat yksivärisiä
- Alhaalla olevasta kuvasta huomaa monogromian siitä, että kuva on vaaleansininen.





sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Layout ja maalinmenekki






Viikko 10

Tällä viikolla järjestimme luokan uusiksi layoutin avulla ja maalasimme kuvausseiniä.

Layout:

 Layout on suunnitelma, jonka avulla erilaisiin tiloihin voidaan suunnitella uusi ja toimiva järjestys. Me suunnittelimme luokka huoneelle uuden järjestyksen tällä tavalla.

Vaihe 1. Ensiksi mittasimme jokaisen seinän ja oven mitat ja kirjoitimme ne ylös
Vaihe 2. Seuraavaksi aloimme piirtämään mittasuhdeviivaimen avulla luokkatilaa ylhäältäpäin katsottuna.
Vaihe 3. Sitten piirsimme erivärisille papereille pöydät mittasuhdeviivaimen avulla ja leikkasimme ne irti
Vaihe 4. Seuraavaksi etsimme paikat pöydille sommittelemalla ne hyviin kohtiin layoutissa


Vaihe 5. Lopuksi vielä etsimme layoutin avulla pöydille paikat. Alla kuvia siitä millainen luokasta tuli.



Maalaaminen ja menekin laskeminen:


Maalisimme kuvausseiniä. Ensiviikolla alkavaa kuvausprojektia varten. Usein seiniä joutui maalaamaan 2-3 kertaa, että maalipinnasta saataisiin hyvä.

Alhaalla olevassa kuvassa on maalattuja kuvausseiniä:

Pinta-alan ja menekin laskeminen:

Pinta-ala:
 - Pinta-ala lasketaan kaavalla kanta kertaa korkeus
 - Alla olevan kuvan pinta- ala lasketaan siis kaavalla
    a kertaa x
                                             

                                             
Yllä olevan kuvausseinän kokonaispinta-ala saadaan laskemalla ensiksi a2+b2+b2, joka kerrotaan kahdella, että pinta-alaan saadaan mukaan niin etu- kuin takaosa.

Maalinmenekki: 

 10 neliömetriä/ 1 l = 1 neliömetri/ 1 dl
pinta-ala= 16 neliömetriä
purkin maalimäärä: 0,9 l= 9 dl
maalinemenekki= ?

Vastaus:







Kevään kuulumisia ja portfolio

Kevään kuulumiset Kevään aikana olen suorittanut avoimen amkin kautta seuraavat kurssit markkinointijuridiikka 5osp ja Psykologinen joustavu...