Sivut

tiistai 18. joulukuuta 2018

Iran ja Sergion korutyöt

Ira ja Sergio ovat tiimiläiseni vanhemmat. He tekevät käsin sivutoimisesti korutöitä. Kesäisin he kiertelevät ympäri Suomea myymässä valmistamiaan koruja.


Saimme tehtäväksi nimen keksimisen, facebook sivujen luomisen, logon ja korujentekomainoksen teon.

Logo:
Ekana tein luonnoksia. Myöhemmin sain opettajalta apua ja hän toi asiaan uuden näkökulman, ei kannata katsoa pelkkiä koruyritysten logoja, vaan kannattaa katsoa Pinterestistä logoja yleisesti ja napata ideoita.
Seuraavaksi luonnostelin logoideoita, joista sitten valitsimme parhaan.

Sitten alkoi illustratorin käytön opiskelu. Olin ihan pihalla kaikesta. No nykyään osaan jo hieman perusjuttuja ja logosta tuli asiakkaalle mieleinen.


Some osaamismerkit

Vaihteleva somesisältö:


Yllä olevasn kuvan tuotteista tein BikBokin työharjoittelun aikana videon joka liikkui rekkiäpitkin, näyttäen takkien yläreunaa ja mainostaen takkeja insta storyssa.


Iistagram storyyn tehty kuva Bik Bokin työharjoittelun aikana.




Someanalytiikka:

Someanalytiikan avulla pystyy lukemaan millainen kohderyhmä, sekä kuinka moni on vieraillut profiilissa tai katsonut julkaisuja tietyllä aikavälillä. Kohderyhmästä someanalytiikan avulla voidaan selvittää esim. onko mies vai nainen, mikä ikäluokka ja mistä päin.











Somesisältökalenteri:


Tein somekalentrin kuvitteelliselle yritykselle, jonka nimeksi annoin AV. Tein yhdelle liikkeistä somesisältökalenterin. Pakollisia #:ja postauksissa ovat #AV #AVfinland. Postauksia varten kuvat tulevat, joko ketjulta tai kuvat ottavat toimipisteen somevastaava viimeistään 3 päivää ennen kuvien julkaisua.









torstai 13. joulukuuta 2018

Matka Rediin

Maanantai 3.12
Lähdimme aamulla kohti kauppakeskus rediä, jossa tapasimme toisen Pop up coolegen oppilaineen. Aamupäivästä teimme sekotetuissa tiimeissä lennokin, jolla kisasimme pisimmälle lentämisestä. Söimme joulutorttua ja joimme lögiä.

Sen jälkeen esittelimme projektejamme. Minua hieman stressasi ja jännitti, koska emme olleet tiimin kanssa sopineet tarpeeksi ajoissa mitä kerromme. Muutenkin puolet tiimistämme oli poissa. No esitys meni ihan hyvin jännityksestä huolimatta.

Loppupäivä aikana kävimme syömässä. Pelasimme virtuaalimailmassa, 3D lasien avulla erilaisia pelejä ja kävimme shoppailemassa.

Tatu Tuohimetsän vierailu


Tatu on mies, joka kutsuu itseään aktiivipojaksi. Tatu puhui meille tiimityöstä ja itsensä johtamisesta.

Itsensäjotaminen:
Kun tekee tiimissä 50% tulee itsestä, 25% vertaisista, 20% esimihistä ja 5% johdettavista. Itsensäjohtamiseen liittyvät myös elämän tavat, sillä eihän itsestään saa kaikkea irti, ilman riittävää ja monipuolista ravintoa, riittävää unta ja virkistävää sekä monipuolista liikuntaa.
Missään asiassa voitto ei ole tärkeintä, vaan itsensä kasvattaminen maksimi kapasiteettiin ja olla paras mahdollinen muoto itsestään. Tärkeää on myös omien vahvuuksien tunteminen.

Kuka minä olen?:
Kun on tiimi on tärkeää tietää kuka on ja mitkä ovat omia vahvuuksia. Toinen voi olla hyvä puhuja, kun taas toinen hyvä kuuntelija. Erityisen tärkeää on miettiä jokaisen tiimin jäsenen vahvuudet ja yhdistää ne parhaan mahdollisen lopputuloksen saamiseksi. Yksin ei pysty siis samaan, kuin porukalla.


Maailma ei ole vielä valmis!:
Millainen on valmis maailma? Onko se sellainen jossa kaikkeen on vastaus, onko meidän maailmamme valmis? Valmista maailmaa ei olekaan, vaan on maailma, jossa vain on toimivaksi todettuja tapoja, mutta ovatko ne niitä parhaita tapoja? No sen voi selvittää vain ideoimalla rajojen/valmiiden toimintatapojen yli. Eihän koskaan se ensimmäinen kelpo valokuvakaan ole välttämättä se paras kuva. Tämän takia kokeileminen ja ideoiminen on tärkeää.

Ajattelun tärkeys:
Kun saa hyvän ajatuksen siitä voi jalostaa vielä paremman idean. Ajatusten vieminen uudelle tasolle on tärkeää. Tärkeisiin asioihin kuuluu myös kyky nähdä miten saada asiat eteenpäin.

Kun käyt dialogia, se on vähän kuin ajattelisi yhdessä. Silloin yhdistyy kahden tai useamman ihmisen ajatukset ja voi olla mahdollista saada yhdessä monesta hyvästä ajatuksesta, yksi mahtava ajatus.

Dialogin 3 ydinkysymystä:
1. Kuka sinä olet?
     -Useimmiten vastataan ammattia, ikää, kansalaisuutta tai parisuhdestatusta. Mutta vielä tärkeämpää on kuka olet sisältä, kuka olit jo silloin 1lk luokkakuvassa. Mikä on "supervoimasi?"
2. Tiedätkö mitä haluat?
3. Hallitsetko itse elämääsi?
     -tähän liittyy itsensä johtaminen sekä oman asenteen vaikutus.

Tiimi työ:
Hyvään tiimihenkeen tarvitaan jokaisen tiimiläisen panos. Sitä voi parantaa, vaikkapa kysymällä toisen kuulumisia. Tiimissä jossa on hyvä henki on mukava tehdä ja se on eteenpäin vievää. Tiimin on tarkoitus yhdistää kakkien osaaminen ja vahvuudet. Tiimissä on myös tärkeää saada palautetta, sillä palaute kehittää ihmistä eteenpäin. Hyvän palautteen voi antaa 1:3 osaa menetelmällä, jossa on yksi negatiivinen ja 2 positiivista asiaa. Negatiivinen palaute on kumminkin ilmaistava rakentavasti, ei toista haukkuen tai syylistäen.

Oppiminen:
Tatu kertoi että; "Oppimisenperimmäinen koskee, sitä miten ihminen itseään johtaa." Kun tapaat uuden ihmisen, kannattaa yrittää oppia häneltä jotakin uutta, siksi kuunteleminen on todella tärkeää. Täekeää on myös muistaa, että toisen huominen on toisen eilinen, eli kun käyt jotain elämäntilannetta läpi, joku toinen on käynyt sen jo aiksemmin läpi.

Maailmantärkein asia ei ole valmistua yliopistosta, vaan oppia elämästä. Elämä on koulu, joka opettaa jatkuvasti jotakin uutta ja hyödyllistä. On tärkeää oppia omasta tekemisestä niistä virheistä ja niistä onnistumisista.

Pop up collegen avajaiset

Mikä on pop up college?
Pop up college on Salon ammattiopiston oppimisympäristö kauppakeskus Plazassa. Pop up:ssa on eri aloja ja heistä muodostetaan tiimit joiden kanssa tehdään asiakastöistä. Asiakkaita hankitaan itse. Tällä kertaa pop upissa mukana on matkailuala, visualistit ja kokkipuoli.

Pop up:in avajaiset
Saimme viime keskiviikkona tehtäväksi järjestää avajaiset perjantaiksi. Ensi reaktioni oli apua, miten ihmeessä kahdessa päivässä järjestetään hyvät avajaiset.
Jokaisen tiimin oli tarkoitus ideoida tietyssä ajassa idea ja sen jälkeen alettiin kiertää muiden tiimien ideoita ja lisätä sinne parannuksia ideoita, sen jälkeen jokainen idea esiteltiin ja äänestettiin mikä on paras.
Parhaaksi ideaksi valiutui idea, jossa vetonaulana on käärmeet. Avajaisiin sisältyi kasvomaalaus, käärme näyttely ja niiden kanssa sai ottaa kuvia, arpajaiset, kahvila, info piste ja matkailu neuvontaa.
Minä aloin tiimini kanssa hakemaan arpajais palkintoja plazan eri yrityksiltä, saatiin ihan hyvin palkintoja. Seuraavana päivänä numeroitiin palkinnot ja hoidettiin juoksevia asioita koululla. Kiinnitimme julisteita koululle ja haimme erilaisia tarpeita kuten pöytäliinoja ja esite telineitä. Kaikki oli aika kaoottista, loppu päivästä järjestimme arpa ja kasvomaalaus pisteen. Välillä tuli mietittyä mitä tästä nyt tulee.
Oli avajaisaamu, tehtiin viime hetken juttuja ja pian kello oli jo 10 ja sitten alkoi avajaiset, jotka menivät yllättävän hyvin. Arpoja meni paljon ja kasvomaalaus meni hyvin. Muutenkin avajaiset olivat onnistuneet, kaikilla oli hauskaa ja tekemistä.


Kiusaamista vastainen päiväkotikiertue

Mistä kaikki alkoi?
Kaikki alkoi siitä, kun tiimin kanssa puhuttiin mitkä asiat meille on tärkeitä. Meille tärkeitä asioita olivat, että kaikilla on mukavaa ja hyvä olla. Pian saimme idean, että menemme jonnekin puhumaan kiusaamisesta. Ajattelimme, että kouluissa kiusaamisesta puhutaan jo, mutta silti kiusataan. Aloimme miettimään miten voisimme ehkäistä kiusaamista mahdollisimman hyvin ja näin päädyimme, että otamme kohderyhmäksemme päiväkoti-ikäiset lapset, sillä silloin kiusaamista voisi ehkäistä jo siinä iässä keskustelemmalla siitä.

Suunnittelu:
Alkuperäisen suunnitelma mukaan tarkoitus oli ottaa eläimet mukaan ja puhua kiusaamisesta lasten kanssa. Ohjelman suunnittelussa piti ottaa huomioon se että eläimet tulevat toimeen ja lapset jaksavat keskittyä.
  Yhtenä päivänä meidän oli tarkoitus mennä koululle tutustumaan eläinten kanssa toisiin ja käymään ohjelmaa läpi, ikä kyllä kaksi tiimistämme oli sairastunut ja tämän takia meitä oli vain kaksi. Joten jouduimme muokkaamaan ohjelmaa sellaiseksi joka on helppo selittää muille aamulla. 

Ohjelma:
Ohjelma vaihtui moneen otteeseen kun huomasimme eri päiväkodeissa mitä parannettavaa. Alhaalla eri päiväkotien ohjelmaa. 

Ohjelman alkuperäinen runko:
*peikkojumppa
*kiusaamis keskustelu 
*kehurinki

Kun vierailimme Aurinko leijonassa, huomasimme, että ohjelma oli liian lyhyt, sekä lapset eivät jaksaneet keskittyä kunnolla. Muokkasimme ohjelmaa. 

Muokattu ohjelma:
*peikkojumppa
*kiusaamis keskustelu 
*satu
*jumppa lasten keksi millä liikkeillä
*kehurinki
*pupu jooga 

Ohjeet leikkeihin:
Peikkojumpan linkki löytyy alapuolelta:
https://youtu.be/VFyVSKHY94E

Kiusaamis keskustelun kysymykset:
Mitä on kiusaaminen? 
Mitä pitää tehdä jos näkee kiusaamista tai itseään kiusataan? 
Millainen on hyvä kaveri? 

Satu:
Vuokko ja Neilikka hiiret ovat ystävykset, jotka leikkivät yhdessä leikkejä. Paikalle saapuu Pyry niminen sammakko, joka haluaisi hiirulaisten leikkeihin mukaan, mutta tytöt sanovat yhteen ääneen "Et sinä pääse mukaan, olet erilainen, me olemme hiiriä ja sinä olet sammakko." Pyry sammakolle tulee todella paha mieli. 

Miten tilanteessa tulisi toimia? 

Ystävykset sopivat keskenään, että tästä lähin kaikki otetaan leikkeihin mukaan ja niin he jatkavat iloisesti leikkejään. Toinen hiiristä ei ole enää tyytyväinen leikkiin ja haluaa määräillä toisia ystävyksiä vaihtamaan leikkiä, mutta he eivät leikkiä halua vaihtaa. 

Miten tilanteessa tulisi toimia? 

Ystävykset pääsevät jälleen yhteiseen ratkaisuun ja jatkavat iloisesti leikkejään. Yhtäkkiä paikalle saapuu Ari niminen norsu. Norsu tulee jyminällä ystävysten luokse ja sotkee heidän leikkinsä. Taas leikit on pilalla. 

Miten tilanteessa tulisi toimia? 

Ja lopulta kaikki leikkivät iloisesti yhdessä, sen pituinen se. 

Jumppa lasten keksimillä liikkeillä:
Jumpassa vain kysytään lapsilta mitä jumppa liikkeitä lapset tietävät ja sitten jumpattiin niitä. 

Kehurinki:
Tarvitaan pehmolelu. Lapset ovat ringissä. Ekana heiltä kysytään mitä on kehuminen ja selitetään se silleen että kaikki ymmärtävät. Seuraavaksi pehmolelu lähtee kiertämään ringissä vasempaan suuntaan ja aina kuin pehmolelu annetaan vieruskaverille, vieruskaverista sanotaan jokin kehu.


Eläinten kanssa oloa:
Eppu-pupu ja Rontti-kissa olivat päiväkodeissa rapsuteltavana.


Pupu jooga:
Pupu jooga on joogaa pupu jooga korttien avulla.


Miten eri päiväkodeissa meni? 

Aurinkoleijona:
Aurinkoleijonassa ohjelmaamme osallistui kaksi ryhmää. Me emme olleet valmistautuneet tarpeeksi hyvin, sairastimisien vuoksi. Ohjelma myös oli liian lyhyt ja lapset olivat levottomia liiallisen istumisen ja odottelun takia. Meidät toivotettiin tervetulleiksi uudestaan. 

Kärävuoren päiväkoti:
Meni muuten todella hyvin, mutta unohdittiin esittäytyä. Silloin ohjelmassa ei ollut vielä jumppaa lasten kanssa, niin lapset olivat aika levottomia. Lisäsimme sen Kärävuoren jälkeen ohjelmaan. 

Paimion päiväkoti:
Tällä kertaa muistimme esittäytyä. Koko ohjelma meni jo tosi hyvin, pientä levottomuutta lapissa. Päiväkodin johtaja piti ohjelmasta.

Tupurin päiväkoti:
Ohjelma meni jo oikeasti hyvin ja saatiin paremmin jo hallittua lapsi joukko, ettei levottomuutta ehtinyt syntymään. Lopuksi puhuimme päiväkodin johtajan kanssa ja hän piti tapahtumasta ja kiitteli.

Hähkänän päiväkoti:
Hähkänällä jaoimme toisen ryhmän kahteen osaan kehuringin ja kiusaamiskeskustelun ajaksi, suuren ryhmäkoon ja levottomuuden vuoksi. Palautteeksi päiväkodista saimme, että oli mukavaa ja ryhmän lastentarhanopettaja piti erityisesti ryhmän puoliksi jaosta, sillä silloin lapset jaksoivat keskittyä, sekä kuunnella paremmin.

Märynummen päiväkoti:
Märynummelle oli tarkoitus tulla koko tiimin, mutta pienien muuttumien kautta huomasin aamulla olevani yksin. Jouduin hieman soveltamaan ohjelmaa.
Ensimmäisenä olin 3-5 vuotiaiden kanssa. Jumppasimme ekana lasten oman jumpan, sen jälkeen luin sadun, keskustelin kiusaamisesta ja kaveruudesta ja teimme kehuringin. Sitten vielä joogattiin. Lapset tykkäsivät joogasta.
Seuraavaksi vedin eskareille ohjelman ja eikös tullut lisää muuttujia matkaan. Lapset olivat ulkona ulkovaatteet päällä, noh siinä sitten tehtiin ohjelma ulkona. Ekana oli lastenjumppa, sitten jooga, sen jälkeen satu ja sitten kehurinki ja kiusaamiskeskustelu.
Hieman hankalaa oli tehdä yksin, sillä tarkoitus oli jakaa lapsia pienempiin ryhmiin esim. sadun ajaksi, mutta hyvää palautetta sain.



Olemme myös kysyneet jokaisesta päiväkodista lapsilta mikä on ollut parasta. Suurin osa lapsista on pitänyt eläimistä. Myös jumpat ja jooga on ollut mukavaa. Yhdessä päiväkodissa jumpassa punnerrettiin ja monen mielestä se oli parasta.

Kiusaamis- ja kaveruuskeskustelussa olemme saaneet hyviä vastauksia. Lasten mielestä hyvä kaveri on avulias, mukava, hauska, ei kiusaa muita. 






Kevään kuulumisia ja portfolio

Kevään kuulumiset Kevään aikana olen suorittanut avoimen amkin kautta seuraavat kurssit markkinointijuridiikka 5osp ja Psykologinen joustavu...